maanantai 27. helmikuuta 2017

Suomaa

Nyt on viimeinkin helmikuun sukat Kalakukkojen neuleklubista(klik) kuvattuna. Tämä on samalla Hennan ensimmäinen itsekirjoitettu neuleohje. Ei voi muuta, kuin kehua. Todella selkeästi kirjoitettu ohje ja kaikki tarpeelliset asiat mainittu. Näitä oli oikein mukava neuloa. Tein sukat muuten ohjeen mukaan varpaista varteen, mutta en vaihtanut puikkokokoa tai kaventanut enää kirjoneuleen jälkeen. Ohje julkaistaan muille 3 kk päästä klubijulkaisusta.

Näiden lisäksi helmikuussa ilmestyi myös ekstraohje, josta raportoin myöhemmin. Maaliskuun ohjekin on jo varaslähtönä julkaistu ja sekin on ihan pakko neuloa johonkin väliin. Ensiksi täytyy kummiskin viimeistellä oma ohje, jotta pääsee testaamaan sen vielä ennen julkaisua. Puikoilla on siis melkoista tunkua lähiaikoina.  Klubiin voi vieläkin liittyä mukaan, mutta seuraava ohje minkä saa on huhtikuun ohje (eli minun huivi -ohjeeni). Mainittakoon vielä, että klubiin liittyäkseen ei tarvitse olla Kalakukko puikoissa -Ravelry ryhmän jäsen. Pelkkä Ravelry -tili ja ilmoittautuminen sähköpostilistalle riittää.






Ohje: Suomaa by Henna Martiskainen
Lanka: Vuorelma Veto värit 572 Luumunpunainen (76 g) ja 444 Hot Pink (30 g)
Puikot: 2,75 mm knit pron pyöröt
Fiilis: Kivat tuli :)






Testasin näihin sukkiin ensimmäistä kertaa Vuorelman Vetoa


Luumunpunaisen Vedon ostin kädentaidot messuilta ja pinkin Kässäkerho pom pomista


Lankana Veto on ihan perus hyvää sukkalankaa, ei kiukutellut neuloessa. Ei kyllä silti syrjäytä Väinämöisen Sport -versiota, minun "paksusukkalankojen" suosikkilistalta. Käytössä selviää, miten hyvin kestää kulutusta


Kärki on sädekavennuskärki, joka on neulottu varpaista varteen. Suosittelen testaamaan jos ei ole aikaisemmin kokeillut


Kirjoneulekuvio oli tosi simppeli ja looginen


Oli virkistävää neuloa vaihteeksi hieman paksummat sukat



6 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ja niin ihanan väriset!

    VastaaPoista
  2. Voi himputti, onpahan mielettömän kivat sukat. Jotenkin niin yksinkertaiset, mutta niissä on 'se juttu'. Nyt vaan ohjetta odottelemaan, eiköhän se aikanaan pämähdä ravelryyn.

    VastaaPoista
  3. Oikein nätit! Värit on tyttömäisen suloiset =)

    VastaaPoista