sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Aherruksen tulos

Lupauduin parisen viikkoa sitten suureen neulontaurakkaan. Langansaantiongelmien ratkettua pääsin aloittamaan neulomisen viime perjantaina. 19 tunnin viikonloppu- uurastuksen jälkeen helmaan on kertynyt pituutta 40cm ja urakka näyttää nyt tältä:

Valmistumassa on siis polvipituinen häämekko Dropsin Muskat- langasta

Ajattelin keskittyä nyt kokonaan tämän mekon tekemiseen, jotta morsian saa pukunsa ajoissa. Pelkäsin ensin, etten ehdi neulomaan mekkoa ennen kesäkuun puoltaväliä. Onneksi tässä on vielä muutama viikonloppu tehokasta neulonta- aikaa jäljellä, niin eiköhän tuo valmistune ajoissa. Tämä osuushan oli sitten se aikaa eniten vievä, silmukoita kun löytyy yli 200 kpl... En malta odottaa, että pääsen kaventamaan.

Käyttämäni lanka on kyllä ollut pienoinen pettymys, solmuja on tuon 40 cm aikana tullut eteen kaksi. Sitten on ollut ylikierteisiä kohtia, joista yksi oli niin paha, että jouduin leikkaamaan metrin verran lankaa pois. Toivottavasti nämä neulomani vähemmän ylikierteiset kohdat tasoittuvat liotuksessa.

5 kommenttia:

  1. Näyttää lupaavalle! Aika urakkaan kyllä lupauduit...

    Mulla on ollut Muskatin, mutta myös Tennesseen ja Mandarin Classicin kanssa tuota ylikierteisyysongelmaa. Olenkin pohtinut, voiko se johtua siitä, että otan langan aina kerän sisältä. Voiko siinä tulla lisää kierrettä? Päältä otettaessa lanka juoksee eri suuntaan ja keräkin usein pyörii. Ärsyttävää joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  2. Pitänee kokeilla langan ottamista kerän ulkopuolelta... En ole tullut ajatelleeksi ikinä, että sillä olis jotakin väliä.

    VastaaPoista
  3. Upealta näyttää! Mie oon tasoittanut muskatin ylikierteisyyden ihan vaan roikottamalla neuletta ja antamalla sen pyöriä niin kauan että kierre kiertyy auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas, aina oppii jotain uutta... Eipä tuokaan käväissyt mielessä:D

      Poista